Yösyöttö

Eve Hietamiehen paluu romaanien pariin

Kahdeksan vuoden tauon jälkeen Eve Hietamies kirjoitti uuden romaanin vuonna 2010. Edellinen romaani Puolinainen perustui omakohtaisiin kokemuksiin keskenmenoista, mistä kirjoittaminen oli vaativaa mutta tarjosi monille lukijoille terapeuttista vertaistukea. Yösyöttö-romaanissakin Eve Hietamies hyödyntää omia kokemuksiaan pienen lapsen hoitamisesta ja yksinhuoltajuudesta toisen vanhemman ollessa poissa kotoa pitkiä aikoja.

Kirjan lähtöasetelma poikkeaa tavanomaisesta: vastasyntyneen vauvan äiti poistuu lapsensa elämästä taksilla ja tuore isä, toimittaja Antti Pasanen, jää yksin pyörittämään uutta vauva-arkea. Helppoa se ei ole mutta onneksi tukea ja neuvoja löytyy. Hiekkalaatikolla tutustuu helposti toisten lasten äiteihin ja heiltä saa monia hyödyllisiä vinkkejä.

Kirjan kerronta on sujuvaa ja realistista arjen kuvausta. Pienenä erikoisuutena tekstin lomassa kulkee lyhyitä keskustelupätkiä, joissa päähenkilö Antti juttelee tuttavallisesti yhden tapaamansa äidin, Ennin, kanssa jossakin tulevaisuudessa. Aluksi tämä kummastuttaa, mutta sitten lukija herää pohtimaan, mikä Ennin rooli kirjassa tulee olemaan. Tuleeko Ennistä Antille erityisen tärkeä?

Målgrupp:

Taggar:

Tipsat av: Pietarsaaren kirjasto den 23 april 2012