Tiikerin vaimo

Maagista realismia sisältävä kaunis kertomus nuoresta naisesta, isoisästä, tiikereistä, tarinoista ja taikauskosta.

Sodasta toipuvan maan rajalla, nuori Natalia saa kuulla isoisänsä kuolleen. Tapahtuman oudot aukkokohdat imaisevat hänet syrjäisen kylän tarunkaltaiseen todellisuuteen: kauniisiin ja traagisiin kertomuksiin kuolemattomasta miehestä, tiikeriä suojelevasta naisesta joka ei osaa puhua, apteekkarista joka saapuu punainen iibis häkissään, rakkauslauluja säveltävästä pojasta josta kasvaakin sadistinen teurastaja.

Sadan vuoden ajan tarinat kieppuvat, yhdistyvät ja täydentävät toisiaan. Ne muodostavat suuren kertomuksen pitkästä matkasta, elämästä josta totuuden kustannuksellakin muistoksi jää tarinoista sitkein.

Tiikerin vaimo on hidastempoinen ja kauniskielinen teos. Realistisen kerronnan jo sinällään hyvää soppaa maustetaan hitusella ihmeitä ja maagista realismia.

Kirjassa mainittuja paikannimiä ei kannata etsiä kartoista, sillä kirjailija on keksinyt ne omasta päästään. Balkanin niemimaalla kuitenkin ollaan, ja tarinat kyllä heijastelevat sotaisia tositapahtumia. Lukijalle jää enemmän tulkinnanvaraa, kun tapahtumia ei suoraan sijoiteta olemassa oleviin kyliin ja kaupunkeihin.

Tiikerin vaimo on Obrehtin esikoisromaani, joka sai Orange-palkinnon 2011. Yhdysvalloissa asuva Obreht on syntynyt vuonna 1985 Jugoslaviassa, mutta lähti Belgradista vuonna 1992 äitinsä kanssa pakoon Jugoslavian hajoamissotaa.