Runeberginviikon 2014 kirjailijavieraat

Runeberginviikon kirjailijavieraiksi Pietarsaaren kaupunginkirjastoon saapuivat Pauliina Rauhala ja Paula Havaste.

PAULIINA RAUHALA

Oululainen Pauliina Rauhala on filosofian maisteri ja äidinkielenopettaja. Hän arvostaa kotia, hiljaisia iltoja, kävelemistä, lumisadetta ja havukasveja. Pauliina on kolmen pojan äiti ja toimii usein sählymokkena. Hän tulee onnelliseksi sanoista, jotka tavoittavat katoavan.

Pauliina Rauhalan poikkeuksellisen kaunis ja väkevä esikoisteos Taivaslaulu on nuoren lestadiolaisparin tarina. Se on rakkausromaani, jonka tarina ja kuvat poikkeavat valtavirrasta. Tekstistä huokuvan pakahduttavan surun kirkastavat kuvauksen arkiset yksityiskohdat ja Rauhalan runollinen kieli.

PAULA HAVASTE

Paula Havaste on filosofian tohtori, jonka vuonna 1998 valmistunut väitöskirja käsitteli miehisen sankarin malleja Tarzan-kirjoissa. Paula Havaste on syntynyt ja viettänyt lapsuutensa Rovaniemellä, mutta asuu nykyään Nurmijärvellä. Hän on kolmilapsisen perheen äiti.

Paula Havaste on työskennellyt toimittajana, kriitikkona, suomentajana, tietokirjailijana, kirjallisuuden yliopisto-opettajana ja tutkijana sekä Kansallisteatterin tiedottajana. Nykyisin hän toimii Tiedekeskus Heurekan ohjelmapäällikkönä.

Lähde: Runeberginviikon verkkosivut http://www.runeberginviikko.fi/p/kirjailijat.html

  1. Taivaslaulu

    By: Rauhala, Pauliina
    Language:
    Finnish
    Published: 2013
    Classification: 84.2
    Available as: Book
  2. Kolme käskyä

    By: Havaste, Paula
    Language:
    Finnish
    Published: 2013
    Classification: 84.2
    Available as: Book
  3. Yhden toivon tie

    By: Havaste, Paula
    Language:
    Finnish
    Published: 2012
    Classification: 84.2
    Available as: Book
  4. Kaksi rakkautta

    By: Havaste, Paula
    Language:
    Finnish
    Published: 2010
    Classification: 84.2
    Available as: Book
  5. Henkka koulussa

    By: Havaste, Paula
    Language:
    Finnish
    Published: 2008
    Classification: 38.52
    Available as: Book
  6. Maaren, samaanien sukua

    By: Havaste, Paula
    Language:
    Finnish
    Published: 2008
    Classification: 84.2
    Available as: Book
  7. Loitsukirja

    By: Havaste, Paula
    Language:
    Finnish
    Published: 2007
    Classification: 86.21
    Available as: Book
  8. Henkka maalla

    By: Havaste, Paula
    Language:
    Finnish
    Published: 2006
    Classification: 67
    Available as: Book
  9. Joulupukin tarina

    By: Havaste, Paula
    Language:
    Finnish
    Published: 2006
    Classification: 84.203
    Available as: Book
  10. Lapinmaan Nilla

    Subtitle: katekeetan oppipoika
    By: Havaste, Paula
    Language:
    Finnish
    Published: 2005
    Classification: 84.2
    Available as: Book
  11. Kotasavun Marja

    By: Havaste, Paula
    Language:
    Finnish
    Published: 2004
    Classification: 84.2
    Available as: Book
  12. Kymmenen onnen Anna

    By: Havaste, Paula
    Language:
    Finnish
    Published: 2003
    Classification: 84.2
    Available as: Book
  13. Tarzan ja valkoisen miehen arvoitus

    Subtitle: tutkimus maskuliinisesta identiteetistä Edgar Rice Burroughsin Tarzan-sarjassa
    By: Havaste, Paula
    Language:
    Finnish
    Published: 1998
    Classification: 86.53
    Available as: Book

Audience:

Tags:

Written by: Pietarsaaren kirjasto Wednesday, January 29, 2014