Olimme kerran

Viisikymppinen Nahid istuu ruotsalaisessa sairaalassa kuulemassa kuinka hänellä on syöpä ja korkeintaan puoli vuotta elinaikaa jäljellä. Kaikki se elämänmittainen kärsimys ja tämä oli lopputulos. Juurettomana ja yksin kuolemassa, hän ajattelee.

Nahid syntyy Iranissa seitsenlapsiseen perheeseen ja on perheen viisain. Hän pääsee opiskelemaan lääkäriksi yliopistoon, jossa hän tutustuu marxilaisuuteen ja vallankumousaatteisiin yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa. Samalla hän tapaa Masoodiin, tulevaan aviomiehensä.  Vallankumous muuttaa kaiken, Nahidista tulee ilmiantaja ja hän joutuu yhdessä miehensä sekä pienen tyttärensä Aramin kanssa piileskelemään pimeissä ja nuhjuisissa kellariasunnoissa. Lopulta he lähtevät yhdessä pakolaisiksi Ruotsiin etsimään parempaa tulevaisuutta itselleen ja lapselleen.

Nahidin elämää kuvaa katkeruus ja syyllisyys, nuoruuden tapahtumat eivät jätä häntä rauhaan vaan piinaavat edelleen. Elämä aviomiehen kanssa on vaikeaa ja tyttärenkin kanssa välit ovat viilenneet. Saako tytär Aramin yllättävä uutinen Nahidin elämänhalun takaisin ja äidinrakkauden heräämään?

Kirjassa kerrotaan elämästä Iranissa ennen vallankumousta ja sen jälkeen. Millaista oli elää piilossa ja lähteä pakolaiseksi vieraaseen maahan jättäen kaiken taakseen.  Teksti on suorasanaista ja voimakasta, korulauseita tästä kirjasta ei löydy. Luettuani kirjan siitä jäi hyvin hämmentynyt olo, miten ristiriitainen hahmo Nahid voikaan olla. Miten paljon kokemukset ja syyllisyys ovat vaikuttaneet hänen sekä tyttären elämiin. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka haluavat kokea millaista on elämä pakolaisena ja mitä jälkiä oman maan turvattomuus ihmisessä aiheuttaa.