Mitä luettiin Pietarsaaressa vuonna 2012?

Sofi Oksanen edelleen suosituin.

Jo neljännen kerran peräkkäin Pietarsaaren kaupunginkirjaston vuoden lainatuin romaani oli Sofi Oksasen kiitelty ja monia kirjallisuuspalkintoja saanut Puhdistus. Lainamäärät olivat hieman aiempaa pienemmät mutta riittivät kuitenkin selvästi ykkössijaan. Kirja oli suosittu myös äänikirjana. Sofi Oksasen uusin romaani Kun kyyhkyset katosivat ilmestyi 31.8.2012, ja sitäkin lainattiin hyvin paljon, mutta koko vuoden lainatuimpien joukkoon se ei vielä ehtinyt.

Toiseksi eniten lainattiin nuoren kirjailijan Katja Ketun sota-ajan rakkaudesta kertovaa romaania Kätilö. Kirja palkittiin alkuvuodesta Runeberg-palkinnolla.

Sijoilta 3-7 löytyvät vanhat tutut suomalaiset kirjailijat Laila Hirvisaari, Jari Tervo, Leena Lehtolainen, Tuija Lehtinen ja Rosa Liksom uusilla, vuonna 2011 ilmestyneillä romaaneillaan. Näistä Rosa Liksomin romaani Hytti nro 6 sai kirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2011, ja Laila Hirvisaaren Minä, Katariina oli Finlandia-ehdokkaana.

Kokkolan kaupunginteatterissa loppuvuonna 2011 ensi-iltansa saanut näytelmä Vadelmavenepakolainen nosti samannimisen Miika Nousiaisen kirjoittaman romaanin parin vuoden tauon jälkeen lainatuimpien romaanien joukkoon. Suosio alkoi jo vuonna 2011 ja jatkui edelleen vuonna 2012.

Kärkikymmeniköstä löytyy vain yksi käännösromaani, Nicholas Sparksin parin vuoden takainen rakkausromaani Valinta. Erot lainausmäärissä ovat kuitenkin hyvin pieniä.

Äänikirjoista suosituin oli Tuomas Kyrön uusi pakinakirja Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike. Kirja on jatkoa pari vuotta aiemmin ilmestyneelle Mielensäpahoittajalle, joka tuli tutuksi radiosta Antti Litjan lukemana. Kirjaa lainattiin paljon myös tavallisena kirjana.

Äänikirjojen kärkikymmenikköön kuuluvat myös Sofi Oksasen Puhdistus ja Jari Tervon Layla. Lisäksi mukana on lukuisia dekkareita, mm. Leena Lehtolaisen, Agatha Christien ja Stieg Larssonin kirjoittamia.

Tietokirjoista ovat suosittuja olleet mm. Gustav Björkstrandin kirjoittama Maria Åkerblomin elämäkerta sekä Pekka Mykkäsen analyysi amerikkalaisesta yhteiskuntakehityksestä Amerikka : hiekkaan valuvia unelmia

 

  1. Puhdistus

    Subtitle: romaani
    By: Oksanen, Sofi
    Language:
    Finnish
    Published: 2008
    Classification: 84.2
    Available as: Book
  2. Kätilö

    Subtitle: romaani
    By: Kettu, Katja
    Language:
    Finnish
    Published: 2011
    Classification: 84.2
    Available as: Book
  3. Minä, Katariina

    Subtitle: romaani
    By: Hirvisaari, Laila
    Language:
    Finnish
    Published: 2011
    Classification: 84.2
    Available as: Book
  4. Layla

    Subtitle: romaani
    By: Tervo, Jari
    Language:
    Finnish
    Published: 2011
    Classification: 84.2
    Available as: Book
  5. Oikeuden jalopeura

    By: Lehtolainen, Leena
    Language:
    Finnish
    Published: 2011
    Classification: 84.2
    Available as: Book
  6. Miss Seinäruusu

    By: Lehtinen, Tuija
    Language:
    Finnish
    Published: 2011
    Classification: 84.2
    Available as: Book
  7. Hytti nro 6

    Subtitle: kertomus
    By: Liksom, Rosa
    Language:
    Finnish
    Published: 2011
    Classification: 84.2
    Available as: Book
  8. Vadelmavenepakolainen

    By: Nousiainen, Miika
    Language:
    Finnish
    Published: 2007
    Classification: 84.2
    Available as: Book
  9. Valinta

    By: Sparks, Nicholas
    Language:
    Finnish
    Published: 2009
    Classification: 84.2
    Available as: Book
  10. Maria Åkerblom

    Subtitle: elämän ja kuoleman lähettiläs
    By: Björkstrand, Gustav
    Language:
    Finnish
    Published: 2011
    Classification: 99.12
    Available as: Book
  11. Amerikka

    Subtitle: hiekkaan valuvia unelmia
    By: Mykkänen, Pekka
    Language:
    Finnish
    Published: 2011
    Classification: 48.312
    Available as: Book

Audience:

Tags:

Written by: Pietarsaaren kirjasto Thursday, January 3, 2013