Lucia Berlin : Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia

Lucia Berlin (1936–2004) oli yhdysvaltalainen kirjailija, kirjallisuuden opettaja, äiti, alkoholisti, yksinhuoltaja ja sisukas nainen. Hän eli huikean monipuolisen elämän ja ammentaa kokemastaan kertomuksiinsa novellikokoelmassaan, joka on saavuttanut huikean suosion.

Siivoojan käsikirja on postuumisti julkaistu kokoelma yhdysvaltalaisen Lucia Berlinin parhaita lyhyitä kertomuksia. Berlin oli jo eläessään pienen piirin arvostama mestari vaikka jäikin suurelle yleisölle tuntemattomaksi. Berlinin rosoiset, melankoliset ja mustan huumorin sävyttämät tekstit ovat hienovaraisia ja oivaltavia kuvauksia amerikkalaisesta arjesta pesuloissa, tukiasunnoissa, katkaisuhoidossa, katolisessa koulussa, hienostokodeissa ja kaduilla.

Berlin ammensi kertomuksiinsa omasta lapsuudestaan Yhdysvaltojen kaivoskaupungeissa, yltäkylläisistä teinivuosistaan Chilen Santiagossa, kolmesta epäonnistuneesta avioliitostaan, elämänmittaisesta kamppailustaan alkoholismin kanssa sekä Kaliforniassa, New Mexicossa ja Meksikossa viettämistään vuosista ja niistä monista työpaikoista, joilla hän elätti itsensä ja neljä poikaansa.