Kutsumus

Satiirinen romaani nykypäivän kustannusmaailmasta

Kreetta Onkeli on v. 1970 Jyväskylässä syntynyt kirjailija, joka nykyään asuu Helsingissä. Hänen omaelämäkerrallinen esikoisteoksensa Ilonen talo herätti ilmestyessään v. 1996 suurta huomiota. Se perustui hänen lapsuudenkokemuksiinsa perheessä, jonka isä oli kuollut ja äiti alkoholisoitunut.

Myös Kutsumus perustuu Onkelin omiin kokemuksiin kirjailijana ja kirjan alun kertojaminä saa lukijan kuvittelemaan, että Onkeli kirjoittaa itsestään. Kirjassa on kertojaminä Sanelma Salmisen lisäksi kuitenkin myös toinen kirjailijan urasta haaveileva nainen, Sanelman tuttava Gunnevi Björkenheim.

Näistä kahdesta Sanelma on eri vaiheiden kautta ajautunut kirjailijaksi, suurempaa kutsumusta siihen työhön hänellä ei ole. Hänen kirjojaan on julkaistu mutta ne eivät ole käyneet hyvin kaupaksi. Gunnevi puolestaan haluaa kovasti kirjailijaksi ja saakin esikoisrunokokoelmansa julkaistuksi ensi yrittämällä.

Kutsumus tai ei, työ on työtä. Johtaako oikea kutsumus parempaan tulokseen kuin kuviteltu kutsumus?

Målgrupp:

Taggar:

Tipsat av: Pietarsaaren kirjasto den 23 april 2012