Kirjaston kansalaisareena on avattu

Pietarsaaren kaupunginkirjasto on yksi kuudesta pilottikirjastosta Sitran rahoittamassa hankkeessa, jossa kirjastoja kehitetään uudenlaisina kansanvallan foorumeina.

“Oho, olen vaikuttaja” -hankkeessa politiikka ja päättäminen tuodaan lähemmäs kuntalaisia, myös EU-asioita pyritään tekemään tunnetuiksi kuntalaisten arjessa. Paikallisena tavoitteena on innostaa pietarsaarelaisia mukaan avoimeen yhteiskunnalliseen keskusteluun ja lisätä erityisesti nuorten aikuisten vaikuttamista ja osallisuutta.  

15.12.2020 käyttöön otettava Kansalaisareena toimii hankkeen fyysisenä ja virtuaalisena tapahtumapaikkana, jonka kautta lähetetään hankkeen toimijoille videotervehdyksiä, jossa järjestetään keskusteluja, lainaa poliitikko -tempauksia, levitetään tietoa politiikasta ja demokratiasta, asukasaloitteista ja muista vaikuttamisen kanavista. Tilaisuuksia järjestetään sekä verkossa että korona-tilanteen salliessa paikan päällä. Toiminta käynnistyy vuoden 2021 tammikuussa ja hanke jatkuu kesäkuun 2021 loppuun saakka. 

 Hankkeeseen osallistuvat kaupunginkirjaston lisäksi Pietarsaaren suomenkielinen työväenopisto, useat sivistystoimialan yksiköt, kaupungin koulut ja koulutuslaitokset, kaupunginkanslia ja vapaa-ajan sektori sekä EU-tiedotuksen osalta useat yhteistyötahot kuten Pohjanmaan liitto, Pohjanmaan kauppakamari, Concordia ja Viexpo. 

Kim Filppula suunnitteli tunnushahmomme OHO, olen vaikuttaja! – hankkeeseen. Kuva on nyt nähtävillä Kansalaisareenalla kaupunginkirjastossa. Voit vapaasti tulla ottamaan kuvan itsestäsi ja tunnushahmosta jaettavaksi sosiaalisessa mediassasi. Voit ottaa kuvaan mukaan lyhyen viestin, joka on kirjoitettu A4 - paperille, jota pidät kädessäsi.

Järjestämme monia keskustelutilaisuuksia vuonna 2021. Voit myös lähettää tervehdyksesi hankkeen osoitteeseen kansalaisareena@jeppis.fi jotta tiedämme, mistä pitäisi keskustella (Emme levitä tervehdystäsi kanavissamme ilman lupaasi). 

Yhteystiedot / lisätiedot: 

Leif Storbjörk gsm 044 785 1274, leif.storbjork@jakobstad.fi 

Päivi Rosnell gsm 044 785 1249, paivi.rosnell@pietarsaari.fi 

Tiina Pelkonen gsm 044 785 1208,  tiina.pelkonen@jakobstad.fi 

Tags:

Tuesday, December 15, 2020