Mitä luettiin Pietarsaaressa vuonna 2015?

Pauliina Rauhala edelleen suosituin

Jeppis

Lainatuimmat romaanit 2015:

1. RAUHALA, Pauliina: Taivaslaulu

2. LIIMATTA, Tommi: Jeppis

3. HÄRKÖNEN, Anna-Leena: Kaikki oikein

4. TUOMINEN, Pirjo: Toinen silmä päivä, toinen yö

5. MUSTONEN, Enni: Lapsenpiika

6. KIVELÄ, Anneli: Outo lintu Katajamäellä

7. JOKINEN, Seppo: Vihan sukua 

8. SANDBERG, Timo: Kärpäsvaara

9. NESB0, Jo: Isänsä poika

10. KETTU, Katja: Kätilö

Jo toisen kerran peräkkäin Pietarsaaren kaupunginkirjaston vuoden lainatuin romaani oli Pauliina Rauhalan Taivaslaulu. Toiseksi eniten lainattiin Tommi Liimatan Jeppis-kirjaa, 1980-luvulle sijoittuva paikallisromaani. Kolmanneksi eniten lainattu oli Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein. Kirja kertoo pariskunnasta joka voittaa loton jättipotin.

Dekkareiden suosio jatkuu, kärkikymmeniköstä löytyy monta dekkaria.

Jo neljännen kerran peräkkäin kärkikymmeniköstä löytyy Katja Ketun romaani Kätilö. Kirja palkittiin 2012 Runeberg-palkinnolla ja kirjasta tehtiin elokuvaa 2015, ehkä yksi syy kirjan jatkuvaan suosioon.

Lainatuimmat tietokirjat 2015:

1. RUOHO, Aila: Usko, toivo ja raskaus : vanhoillislestadiolaista perhe-elämää

2. HOUNI, Pirjo: Ei, rouva presidentti

3. VESIKALLIO, Johanna: Lillan : Elisabeth Rehnin epätavallinen elämä

4. SAIRANEN, Raija: Iki-ihanat käsityöaarteet

5. TYRKKÖ, Maarit: Tyttö ja nauhuri 

6. BYRNE, Lorna: Taivaallinen rakkaus 

7. SKATA : mökkejä ja unelmataloja 1900-luvun Pietarsaaressa

8. HEIKKINEN, Antti: Risainen elämä : Juice Leskinen 1950-2006

9. SUKUPOLVIEN silmukat

10. PIIRI, Reet: Suuri kinnaskirja : vanhoja virolaisia kirjoneulemalleja

Vuoden lainatuin tietokirja oli Aila Ruohon Usko, toivo ja raskaus. Kirja kertoo vanhoillislestadiolaisesta perhe-elämästä ja oli Tieto-Finlandia-ehdokas 2014.

Suosituimmista tietokirjoista löytyy monta elämäkertaa. Jopa kolme näistä kertoo politiikasta: Pirjo Hounin Ei, rouva presidentti, Johanna Vesikallion Lillan ja Maarit Tyrkön Tyttö ja nauhuri. Johanna Vesikallio ja Elisabeth Rehn vierailivat Pietarsaaren kirjastossa keväällä.

Käsityökirjat ovat suosittuja kirjastossa. Iki-ihanat käsityöaarteet, Sukupolvien silmukat ja Suuri kinnaskirja mahtuvat kaikki mukaan kärkikymmenikköön. Listasta löytyy myös Pietarsaareen liittyvä kirja, Skata - mökkejä ja unelmataloja 1900-luvun Pietarsaaressa.

  1. Taivaslaulu

    Tekijä: Rauhala, Pauliina
    Kieli:
    Suomi
    Julkaisuvuosi: 2013
    Luokitus: Suomenkielinen kertomakirjallisuus
    Aineistolaji: Kirja
  2. Jeppis

    Tekijä: Liimatta, Tommi
    Kieli:
    Suomi
    Julkaisuvuosi: 2014
    Luokitus: Suomenkielinen kertomakirjallisuus
    Aineistolaji: Kirja
  3. Kaikki oikein

    Tekijä: Härkönen, Anna-Leena
    Kieli:
    Suomi
    Julkaisuvuosi: 2014
    Luokitus: Suomenkielinen kertomakirjallisuus
    Aineistolaji: Kirja
  4. Toinen silmä päivä, toinen yö

    Alanimeke: jännitysromaani
    Tekijä: Tuominen, Pirjo
    Kieli:
    Suomi
    Julkaisuvuosi: 2014
    Luokitus: Suomenkielinen kertomakirjallisuus
    Aineistolaji: Kirja
  5. Lapsenpiika

    Tekijä: Mustonen, Enni
    Kieli:
    Suomi
    Julkaisuvuosi: 2014
    Luokitus: Suomenkielinen kertomakirjallisuus
    Aineistolaji: Kirja
  6. Outo lintu Katajamäellä

    Tekijä: Kivelä, Anneli
    Kieli:
    Suomi
    Julkaisuvuosi: 2013
    Luokitus: Suomenkielinen kertomakirjallisuus
    Aineistolaji: Kirja
  7. Vihan sukua

    Tekijä: Jokinen, Seppo
    Kieli:
    Suomi
    Julkaisuvuosi: 2014
    Luokitus: Suomenkielinen kertomakirjallisuus
    Aineistolaji: Kirja
  8. Kärpäsvaara

    Tekijä: Sandberg, Timo
    Kieli:
    Suomi
    Julkaisuvuosi: 2014
    Luokitus: Suomenkielinen kertomakirjallisuus
    Aineistolaji: Kirja
  9. Isänsä poika

    Tekijä: Nesbö, Jo
    Kieli:
    Suomi
    Julkaisuvuosi: 2014
    Luokitus: Suomenkielinen kertomakirjallisuus
    Aineistolaji: Kirja
  10. Kätilö

    Alanimeke: romaani
    Tekijä: Kettu, Katja
    Kieli:
    Suomi
    Julkaisuvuosi: 2011
    Luokitus: Suomenkielinen kertomakirjallisuus
    Aineistolaji: Kirja
  11. Usko, toivo ja raskaus

    Alanimeke: vanhoillislestadiolaista perhe-elämää
    Tekijä: Ruoho, Aila
    Kieli:
    Suomi
    Julkaisuvuosi: 2014
    Luokitus: Suomen herätysliikkeet
    Aineistolaji: Kirja
  12. Ei, rouva presidentti

    Tekijä: Houni, Pirjo
    Kieli:
    Suomi
    Julkaisuvuosi: 2014
    Luokitus: Yhteiskuntaelämän, kasvatuksen ja maanpuolustuksen edustajat
    Aineistolaji: Kirja
  13. Lillan

    Alanimeke: Elisabeth Rehnin epätavallinen elämä
    Tekijä: Vesikallio, Johanna
    Kieli:
    Suomi
    Julkaisuvuosi: 2014
    Luokitus: Yhteiskuntaelämän, kasvatuksen ja maanpuolustuksen edustajat
    Aineistolaji: Kirja
  14. Tyttö ja nauhuri

    Tekijä: Tyrkkö, Maarit
    Kieli:
    Suomi
    Julkaisuvuosi: 2014
    Luokitus: Yhteiskuntaelämän, kasvatuksen ja maanpuolustuksen edustajat
    Aineistolaji: Kirja
  15. Taivaallinen rakkaus

    Tekijä: Byrne, Lorna
    Kieli:
    Suomi
    Julkaisuvuosi: 2014
    Luokitus: Elämäkerrat. Muistelmat
    Aineistolaji: Kirja
  16. Skata

    Alanimeke: mökkejä ja unelmataloja 1900-luvun Pietarsaaressa
    Kieli:
    Suomi Ruotsi
    Julkaisuvuosi: 2014
    Luokitus: Vaasan rannikkoseutu
    Aineistolaji: Kirja
  17. Risainen elämä

    Alanimeke: Juice Leskinen 1950-2006
    Tekijä: Heikkinen, Antti
    Kieli:
    Suomi
    Julkaisuvuosi: 2014
    Luokitus: Populaarimusiikin edustajat
    Aineistolaji: Kirja
  18. Suuri kinnaskirja

    Alanimeke: vanhoja virolaisia kirjoneulemalleja
    Tekijä: Piiri, Reet
    Kieli:
    Suomi
    Julkaisuvuosi: 2014
    Luokitus: Neulonta
    Aineistolaji: Kirja

Kohderyhmät:

Tägit:

Kirjoittanut: Lina Granqvist Björkskog 28. joulukuuta 2015