Mitä luettiin Pietarsaaressa vuonna 2012?

Sofi Oksanen edelleen suosituin.

Jo neljännen kerran peräkkäin Pietarsaaren kaupunginkirjaston vuoden lainatuin romaani oli Sofi Oksasen kiitelty ja monia kirjallisuuspalkintoja saanut Puhdistus. Lainamäärät olivat hieman aiempaa pienemmät mutta riittivät kuitenkin selvästi ykkössijaan. Kirja oli suosittu myös äänikirjana. Sofi Oksasen uusin romaani Kun kyyhkyset katosivat ilmestyi 31.8.2012, ja sitäkin lainattiin hyvin paljon, mutta koko vuoden lainatuimpien joukkoon se ei vielä ehtinyt.

Toiseksi eniten lainattiin nuoren kirjailijan Katja Ketun sota-ajan rakkaudesta kertovaa romaania Kätilö. Kirja palkittiin alkuvuodesta Runeberg-palkinnolla.

Sijoilta 3-7 löytyvät vanhat tutut suomalaiset kirjailijat Laila Hirvisaari, Jari Tervo, Leena Lehtolainen, Tuija Lehtinen ja Rosa Liksom uusilla, vuonna 2011 ilmestyneillä romaaneillaan. Näistä Rosa Liksomin romaani Hytti nro 6 sai kirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2011, ja Laila Hirvisaaren Minä, Katariina oli Finlandia-ehdokkaana.

Kokkolan kaupunginteatterissa loppuvuonna 2011 ensi-iltansa saanut näytelmä Vadelmavenepakolainen nosti samannimisen Miika Nousiaisen kirjoittaman romaanin parin vuoden tauon jälkeen lainatuimpien romaanien joukkoon. Suosio alkoi jo vuonna 2011 ja jatkui edelleen vuonna 2012.

Kärkikymmeniköstä löytyy vain yksi käännösromaani, Nicholas Sparksin parin vuoden takainen rakkausromaani Valinta. Erot lainausmäärissä ovat kuitenkin hyvin pieniä.

Äänikirjoista suosituin oli Tuomas Kyrön uusi pakinakirja Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike. Kirja on jatkoa pari vuotta aiemmin ilmestyneelle Mielensäpahoittajalle, joka tuli tutuksi radiosta Antti Litjan lukemana. Kirjaa lainattiin paljon myös tavallisena kirjana.

Äänikirjojen kärkikymmenikköön kuuluvat myös Sofi Oksasen Puhdistus ja Jari Tervon Layla. Lisäksi mukana on lukuisia dekkareita, mm. Leena Lehtolaisen, Agatha Christien ja Stieg Larssonin kirjoittamia.

Tietokirjoista ovat suosittuja olleet mm. Gustav Björkstrandin kirjoittama Maria Åkerblomin elämäkerta sekä Pekka Mykkäsen analyysi amerikkalaisesta yhteiskuntakehityksestä Amerikka : hiekkaan valuvia unelmia

 

  1. Puhdistus

    Alanimeke: romaani
    Tekijä: Oksanen, Sofi
    Kieli:
    Suomi
    Julkaisuvuosi: 2008
    Luokitus: Suomenkielinen kertomakirjallisuus
    Aineistolaji: Kirja
  2. Kätilö

    Alanimeke: romaani
    Tekijä: Kettu, Katja
    Kieli:
    Suomi
    Julkaisuvuosi: 2011
    Luokitus: Suomenkielinen kertomakirjallisuus
    Aineistolaji: Kirja
  3. Minä, Katariina

    Alanimeke: romaani
    Tekijä: Hirvisaari, Laila
    Kieli:
    Suomi
    Julkaisuvuosi: 2011
    Luokitus: Suomenkielinen kertomakirjallisuus
    Aineistolaji: Kirja
  4. Layla

    Alanimeke: romaani
    Tekijä: Tervo, Jari
    Kieli:
    Suomi
    Julkaisuvuosi: 2011
    Luokitus: Suomenkielinen kertomakirjallisuus
    Aineistolaji: Kirja
  5. Oikeuden jalopeura

    Tekijä: Lehtolainen, Leena
    Kieli:
    Suomi
    Julkaisuvuosi: 2011
    Luokitus: Suomenkielinen kertomakirjallisuus
    Aineistolaji: Kirja
  6. Miss Seinäruusu

    Tekijä: Lehtinen, Tuija
    Kieli:
    Suomi
    Julkaisuvuosi: 2011
    Luokitus: Suomenkielinen kertomakirjallisuus
    Aineistolaji: Kirja
  7. Hytti nro 6

    Alanimeke: kertomus
    Tekijä: Liksom, Rosa
    Kieli:
    Suomi
    Julkaisuvuosi: 2011
    Luokitus: Suomenkielinen kertomakirjallisuus
    Aineistolaji: Kirja
  8. Vadelmavenepakolainen

    Tekijä: Nousiainen, Miika
    Kieli:
    Suomi
    Julkaisuvuosi: 2007
    Luokitus: Suomenkielinen kertomakirjallisuus
    Aineistolaji: Kirja
  9. Valinta

    Tekijä: Sparks, Nicholas
    Kieli:
    Suomi
    Julkaisuvuosi: 2009
    Luokitus: Suomenkielinen kertomakirjallisuus
    Aineistolaji: Kirja
  10. Maria Åkerblom

    Alanimeke: elämän ja kuoleman lähettiläs
    Tekijä: Björkstrand, Gustav
    Kieli:
    Suomi
    Julkaisuvuosi: 2011
    Luokitus: Uskontojen ja kirkkokuntien edustajat
    Aineistolaji: Kirja
  11. Amerikka

    Alanimeke: hiekkaan valuvia unelmia
    Tekijä: Mykkänen, Pekka
    Kieli:
    Suomi
    Julkaisuvuosi: 2011
    Luokitus: Yhdysvallat
    Aineistolaji: Kirja

Kohderyhmät:

Tägit:

Kirjoittanut: Pietarsaaren kirjasto 3. tammikuuta 2013