5. aalto

Muukalaiset ovat vallanneet maailman. Ihmiset elävät epätietoisuudessa pitkään ennen kuin muukalaisten aikeet paljastuvat.

Ensimmäisessä aallossa sähköt katkeavat.
Toisessa aallossa onnekkaat pakenevat.
Kolmannessa aallossa vain epäonnisimmat jäävät henkiin.
Neljännessä aallossa ainoa tapa selviytyä on pysyä yksin eikä luottaa keneenkään.
Ja viides aalto alkaa nyt…

’Hoitajan kynä suihkii paperilla. Hän nousee ja taputtaa Sammyn paljasta polvea. ”Älä pelkää”, hän sanoo ennen lähtöään. ”Täällä olet täysin turvassa”. Hänen äänensä kuulostaa Sammysta sävyttömältä, aivan kuin hän olisi sanonut saman tuhansia kertoja. ”Istu siinä. Lääkäri tulee hetken kuluttua”.
(5. aalto s. 200)

5. aalto on nopea tempoinen kirja josta löytyy vaaraa, kuolemaa, petosta, maailman valtausta, avaruusolentoja ja hiukan romantiikkaa. Kirjassa seurataan kuusitoista vuotiasta Cassieta joka yrittää selvitä hengissä pelastaakseen veljensä Sammyn. Viimeksi Cassie näki Sammyn koulubussissa jonka oli tarkoitus viedä nuorimmat lapset turvaan. Tai niin ainakin väitettiin…

5. aalto on trilogian ensimmäinen osa.